MHM Online

MHM 97

Palatkaa kanssani 1990-luvun puoliväliin. Hockey League Simulatorin henki leijaili hiljakseen vetten päällä, mutta muuten jääkiekkomanagerointirintamalla oli hiljaista. Taulukkolaskin HLS:llä sen minkä ehdin, ja näpertelin liiga- ja divarijoukkueet siihen ja Wayne Gretzky Hockey:hyn joka kausi. Kun minua huvitti manageroida futista, valintani olivat The Manager ja On The Ball -- ajattomia klassikkoja kumpikin.

Iikka Ojansivu Pro Hockey Manager

Ajatus jääkiekkomanageripelin tekemisestä kypsyi hitaasti, mutta varmasti. Ensimmäinen yritykseni oli Iikka Ojansivu Pro Hockey Manager, kaverin kiekkoharrastuksesta vuonna 1995 vääntämäni huono vitsi.

Huomatkaa, että olin ~16-vuotias enkä ollut koskaan ohjelmoinut mitään kunnollista. Olin toki naputellut nassikkana Commodore kuusneloselle typeriä tekstipelejä, ja tästä mahtavasta asiantuntemuksesta sikisi parin joulun lomapäivän alussa ihka ensimmäinen esi-MHM.

Kunnianhimoni suuruutta kuvastaa se, että palasin aiheeseen välittömästiseuraavana jouluna. Kirjoitin tuotoksen uusiksi, yhdellä erolla aikaisempaan: otin asioista vähän selvää. Tämän ansiosta onnistuin tekemään kahdentoista joukkueen sarjan kymmenen sijaan, ja uudelleenkäyttämään tiettyjä aspekteja lähdekoodista (toim. huom. no et kyllä kovin monia) raa'an ja hedelmättömän toistamisen sijaan. Nimesin tulokkaanMaso Software Hockey Manager 2:ksi. Brändini oli syntynyt.

MHM 97 syntyy

Jostain syystä innostuin kehittämään pelinraakiletta edelleen. Jossain vaiheessa vaihdoin kakkosen EA Sportsia mukaillakseni vuosiluvuksi, ja lähdekoodin koko kasvoi vuoden 1997 mittaan vapaa-aikani kustannuksella kolmestakymmenestä kilosta yli sataan.

Jossain vaiheessa ystäväni, joita pommitin erilaisilla beta- ja "valmiilla" versioilla, ryhtyivät itse asiassa odottamaan ja kyselemään niitä. Aina kun tarvitsin peliin jotain uutta, jouduin opettelemaan vähän lisää ohjelmointia, joka taas mahdollisti uusien ominaisuuksien tekemisen. Reaktio oli autokatalyyttinen.

Syksyllä 1997 päätin huvikseni julkaista pelini kaikelle kansalle. Työnsin MHM 97 Final Beta:nn purkkeihin (Internet ei ollut vielä ihan lyönyt läpi), ja jäin odottamaan en yhtään mitään. Pian kuitenkin sain sähköpostia, epäilen että kyseessä oli ensimmäinen sähköpostini ikinä koskaan, joku oli paitsi ladannut MHM 97:n myös pitänytsiitä. Olin ihmeissäni.

Vielä enemmän olin ihmeissäni, kun löysin pelini Mikrobitistä kuukauden kotimaiseksi nimettynä. Kohkasin asiasta kaikille, jotka jaksoivat kuunnella, ja paiskoin kasaan pari uutta versiota. Lopulta uskalsin pyytää Deluxe-versiosta nimellistä korvausta. Muutamat suureksi yllätyksekseni olivat valmiit sen maksamaan.

Enempää ei tarvittu. Kun innostun jostakin kunnolla, minulla on tapana maalailla pilvilinnoja. MHM 97:n jälkeen kuvittelin olevani jos en tuleva maailman suurin pelintekijä niin ainakin yksi suurimmista, ja uskoin eläväni tuotoksillani. Jätin epäselvät opiskelusuunnitelmani sikseen (en osannut oikein sanoa, mikä minua saattaisi ammattina kiinnostaa), ja päätin keskittyä täysillä pelintekijän uraani.

Pelaa

Tarvitset Chromen, Firefoxin tai Safarin. Käyttöliittymä on parhaimmillaan kännykällä, kunnes toisin todistetaan.

Lataa

MHM 97 on DOS-peli. Tarvitset Dosboxin pelataksesi sitä.

Takaisin